Torstaina alkoi reissun virallinen osuus, eli orientaatio. Tapahtumapaikkana yliopiston kampus. Aamulla päivänvalossa Kelvingrove Park ei vaikuttanut ollenkaan luotaantyöntävältä. Pikkupakkasta ja kuura maassa. Taustalla yliopiston kellotorni.
Haettuani vastaanottotiskiltä asiaankuuluvat paperit, löysin pari suomalaista joiden seuraan lyöttäydyin. Venaillessa infoluennon alkua luentosalin eteen kerääntyi sekalainen sakki vaihtareita ja lähes kuin itsestään oli muodostunut parinkymmenen hengen ryhmä. Melko iisiä. Tällä porukalla vietettiin käytännössä koko loppupäivä.
Glasgow'n yliopiston päärakennus on suhteellisen näyttävä. Kuvassa sisäpiha asiaankuuluvine nurmikkoineen.
Jotain mestan eeppisyydestä kertoo se, että kyseisessä miljöössä on kuvattu kohtauksia Harry Potter -leffoihin. Joku saattaakin tunnistaa allaolevan kuvan pylväikön.
Kampus sijaitsee korkealla mäellä, joten maisematkin ovat mitä miellyttävimmät. Kuva huono, maisema hyvä.
Illalla oli kaikille vaihtareille yhteinen aloitusiltama päärakennuksen salissa. Juhlan kantava idea oli joraaminen. Vanhan fabun opastuksella parisataa henkeä veteli skottien kansantansseja haitarin ja viulun tahtiin. Lisäksi paikalta sai ilmaista safkaa, mikä oli erittäin kova diili.
Juhlan jälkeen parinkymmenen hengen seurueemme lähti pubiin ja ilo oli ylimmillään. Illan saldona monta uutta frendiä ja lievä hedari.





Orientointi ilmeisesti onnistui, kun lopputuloksena on perinteinen orientointiolo...
VastaaPoistaKyl. Mut ihan lievä kuitenki :P
Poista