Jaahas, vähän laiskasti jaksanut kirjoittaa mitään. Siitäpä syystä kasasin tähän vähän kaikkea ja enemmän. Julkaisun teemana on turistiopastelu, jota pääsin harrastamaan kolmeen otteeseen.
Siinä kaksi komeaa kollia Suomen Helsingistä. Poseerauksen näyttämönä toimii West Endin Ashton Lane. Sieltä löytyy pubia ja ravintolaa moneen makuun. Lisänä myös snadi leffateatteri. Harvinainen pätkä Glasgow'n säilynyttä vanhaa rakennuskantaa.
Celticin matsi on käyty tsekkaamassa jo aiemmin, joten jätkien kanssa suunnattiin Ibroxille kannattamaan Rangers voittoon. Tunnelma oli katossa kun Rangers rankaisi Motherwellia. Ammattilaisvinkki: matsin loputtua viereiselle metroasemalle on kilsan jono eli jos vaan kondis riittää niin keskustaan dallaa 20 minuuttia. Suosittelen.
Matsin loputtua katsomo tyhjenee yllättävän hätäisesti. Ei siis tarvitse ryysätä ulos etukäteen, jos viitsii odottaa viisi minuuttia.
Ibrox Stadium sijaitsee River Clyden eteläpuolella. Clyde Arcilta avautuu näkymä Armadillolle ja SSE Hydrolle. Näistähän mä oon vissiin aiemmin jotain jauhanutkin.
Jos Glasgow'hun asti matkaa ja aikaa riittää niin päivän piipahdus Edinburghissa kannattaa. Stogella matka taittuu alle tunnissa, lippu £12,70 meno-paluu saman päivän sisällä. Sää suosi iskuryhmää, kuten kuvasta näkyy.
Suomalaisen mieskauneuden takana siintää Arthur's seat.
Edinburghin linnan edessä on oivallinen mahdollisuus harrastaa lajeista jalointa, photobombausta. Suomeksi sanottuna, kun turisti ottaa kuvaa mene taustalle ilmeilemään. Ainakin meillä oli hauskaa.
Neljällä punnalla sai pidellä pöllöä. Aika siistiä!
Arthur's seatin huipulle kiipeää noin 25 minuuttia juurelta. Jos on edellisen päivän bischofshofenien takia päällä pieni oberstdorf, matka saattaa kestää hiukan pidempään. Kyllä sinne silti kannattaa talsia.
Onhan sieltä nätit näkymät.
Reittejä on pari erilaista. Toinen on kuulemma iisimpi, mutta meillä on menetelmiä kiivetä mäki kuin mäki.
Luostarin rauniot.
Matkalle kannattaa varata aikaa kaikenlaiseen kekkulointiin.
Edinburghin Greyfriar Kirk:n hautausmaalla on paikoittain karmaiseva meininki. Kyseiselle hautausmaalle on haudattu myös Bobby niminen koira. Bobbyn tarina on paikallisia klassikoita. Bobbyn isäntä, yövartija, kuoli ja haudattiin kirkon pihaan. Bobby jäi istumaan isäntänsä haudalle odottamaan, mutta koska koiralla ei ollut kaulapantaa, se oli joutumassa rankkurin käsiin kulkukoirana. Onneksi paikallinen hyväntekijä maksoi Bobbyn "koiraveron" ja Bobby sain jäädä hautausmaalle isäntänsä haudalle. Paikalliset ruokkivat Bobbya vuosia koiran kuolemaan asti, kunnes se haudattiin kirkon viereen isäntänsä lähelle. Nykyään ihmisillä on tapana viedä Bobbyn haudalle keppejä, koska toki kuollut koira keppejä tarvitsee.
Hautausmaalta löytyy myös paikallinen erikoisuus, hautahäkit, jotka suojaavat hautoja, miltäs muultakaan kuin haudanryöstäjiltä. 1700-luvulla Edinburghissa toimi edistyksellinen lääketieteellinen yliopisto, jossa tutkittiin ihmisanatomiaa tekemällä ruumiinavauksia. Protestanttinen Skotlanti suhtautui ruumiiden leikkelyyn suopeammin kuin katolinen Manner-Eurooppa, joten Edinburghin koulu veti porukkaa ulkomailta asti. Ongelmaksi muodostui vain se, että ruumiita ei saatu tarpeeksi lahjoituksina, joten niitä piti ostaa. Siitähän sitten bisnes syntyikin. Nimittäin kun kirkkomaan kalsaan skrubuun oli slepattu uusi kalmo, monttubileet oli pidetty ja kaffet juotu, seuraavana yönä niin sanotut "ylösnostajat" kävivät kaivamassa ruumiin ylös ja toimittivat yliopistolle. Tämän vuoksi tulikin tavaksi, että hautoja vartijoitiin siihen asti, että luonnollinen mädäntymisprosessi oli hoitanut hommansa ja ruumiit eivät enää soveltuneet lääketieteen käyttöön. Jos oli fyrkkaa, saattoi ostaa tyypin vartioimaan hautaa, mutta köyhempi kansanosa joutui jakamaan vahtivuorot sukulaisten kesken. Vahtaamisesta huolimatta monesti massi puhui ja vartijat lahjottiin luovuttamaan ruumiit. Tiedetään myös tapauksia, joissa rikolliset juottivat onnettoman uhrinsa humalaan, houkuttelivat maanalaiseen kaupunkiin ja tukehduttivat hengiltä. Tämän jälkeen ruumiit vaihdettiin rahaksi.
1832 alettiin lailla säätelemään ruumiiden lääketieteellistä käyttöä ja homma rauhoittui.
Tässä teleporttaus seuraavaan viikkoon ja Skotlannin länsirannikolle kylään nimeltä Oban. Tämä oli mulle jo toinen kerta Obanissa, mutta edellisellä kerralla pysähdyttiin vain lounaalle matkalla Isle of Skyelle. Junareitti Glasgow'sta Obaniin on listattu maisemiensa puolesta maailman parhaimpiin. Valitettavasti maanvyöry junaradalle Glasgow'n pohjoispuolella katkaisi liikenteen joten puolet matkasta taitettiin dösällä. Ihan kliffaa sekin. Obanin satamasta mentiin tunnin vereretkelle. Allan's seal trips tarjoaa kympillä pikku kierroksen Obanin edustalla.
Botskireissu koukkasi paikallisen lohenkasvattamon kautta. Yhdessä merialtaassa on noin 50 000 lohta. Kuhina oli melkoinen ja fisuja loikki siellä täällä.
Tässä reissun varsinainen nähtävyys: hylje! Kuvassa näkyvät vaaleat pallerot ovat kuutteja. Pari aikuista hyljettä tsimmaili luodon edessä. Kesällä voi parhaimmillaan nähdä 70 hyljettä samalla luodolla.
Taustalla siintää Isle of Mull.
Siinä Allanin botski. Tunnin reissu osoittautui juuri sopivaksi. Näki vähän rannikkoa eikä ehtinyt tulla kylmä.
Näkymä McCaig's Towerista yli Obanin.
McCaig's Towerista kirjoittelinkin jo Isle of Skye -raportissa. Tässä pari kuvaa sieltä.
Sitten vähän Glasgow'ta. Glasgow'n katedraalin takana nouseva Necropolis on käymisen arvoinen mesta niin sateella kuin paisteellakin.
Lopuksi Glasgow'n tärkein nähtävyys. Tämä tässä on Duke of Wellington, tai oikeammin hänelle omistettu patsas, joka sijaitsee aivan Glasgow'n keskustassa modernin taiteen museon edessä. Joku, todennäköisesti pubista yöllä palatessa, sai idean: tötteröstä saa herttualle kivan hatun. Siitä päivästä lähtien herttualla on ollut hattu päässä. Pari vuotta sitten kaupungin valtuusto yritti ajaa patsaalle korkeampaa jalustaa, jotta tötteroitä ei voisi enää laittaa patsaan (ja välillä myös hevosen) päähän. Tämä aiheutti vastalauseiden ryöpyn ja Facebook-kampanjan tötterön säilyttämisen puolesta, joka keräsi kymmeniä tuhansia tykkäyksiä. Valtuusto luopui ehdotuksesta.
Viime maaliskuisessa myrskyssä herttuan hattu lensi pois päästä. Pari päivää koko kaupunki oli huolissaan herttuan hatuttomuudesta ja lehtiin päätyi useita yrityksiä palauttaa hattu paikalleen. Patsaaseen kiipeily on periaatteessa kielletty, joten viranomaiset ovat velvollisia kehottamaan kiipeilijät alas. Herttua ehti olla hatutta kolme päivää, kunnes hattu palasi paikalleen. Kaupunki huokaisi helpotuksesta. Skotlanti ja Glasgow ovat täynnä liikennetötteröitä. Niitä on valehtelematta joka paikassa, joten uutta hattua ei tarvitse kauaa etsiä, jos edellinen onkin mystisesti kadonnut.
Duke of Wellingtonin tötteröhattu kuvaa mielestäni hyvin glasgowlaista mentaliteettia. Hattu on ja pysyy.
