sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Garyn kanssa Edinburghiin

Homma on simppeli: maksa 20 puntaa, pääset Edinburghiin Garyn kanssa. Ai kuka Gary? No Glasgow'n päräyttävin matkaopas tietenkin! TripAdvisorin viiden tähden mies, eikä suotta.


Matkaan lähdettiin aamuvarhain dösällä. Viimeinen yö hostellissa oli jokseenkin hanurista, koska perjantaiyön bilettäjät tekivät nukkumisesta katkonaista. Pari, oletettavasti brittiä, tuli huoneeseen ja nukkumaan menemisen sijasta alkoi jauhaa erittäin henkilökohtaisista ihmisuhdedraamoistaan. Kiva tietää näin kolmelta aamuyöllä. Reilu vartin kuluttua laitoin pennut ojennukseen ja sain kaipaamani hiljaisuuden. Onneksi bussissa sai pienet unet. Edessä Gary.


Ensimmäiksi pidettiin kahvi- ja aamiaistauko. Paikkana The Elephant House, jossa tarinan mukaan J.K. Rowling sai inspiraation Harry Pottereihin. Niin tai näin, vessatekstit pyörivät lähinnä saman aiheen ympärillä.


Kuvassa voimme nähdä Skotlannin kansalliseläimen killuvan tolpan nokassa. Tarkkasilmäisimmät voivat havaita sen olevan yksisarvinen. Jep, yksisarvinen. Tarina kertoo, että viikingit vedättivät skotteja myymällä sarvivalaan sarvia yksisarvisen sarvina. Läpi meni niin että heilahti. Joku saksalainen onnistui myymään sellaisen jopa paaville. 


Edinburgh on kaupunkikuvaltaan aikalailla Glasgow'n vastakohta. Vanhaa rakennuskantaa on enemmän ja tiiviimmin. Glasgowlaiset inhoavat Edinburghia. Edinburghissa ei ole mitään muuta hyvää kuin tie takaisin Glasgow'hun. Näin siis ainakin Garyn mukaan. Kuitenkin Edinburgissa on kaikkea siistiä ja onhan se kivan näköinen. Sen vuoksi glasgowlaiset inhoavat Edinburgia vielä enemmän. Näin siis Garyn mukaan. Kuitenkin Glasgow'ssa tapahtuu enemmän eikä siellä tarvitse kilpailla turistien kanssa katutilasta. Ja onhan se kooltaankin isompi.


Edinburghin linna.


Päivän lounas: haggis burger. Haggis, tuo Skotlannin legendaarinen perinneruoka, paistetaan lampaan mahalaukussa ja se sisältää muun muassa kaurahiutaleita, maksaa, sydäntä, keuhkoa ja ihraa. Viimesen päälle!


Säkkipilli ja sähkökitara: erittäin stydi yhdistelmä!


Siinä on Gary. Huippujätkä. Garyn yhdenmiehen ja parin apulaisen firma Student Tours Scotland järjestää reissuja pitkin Skotlantia. Gary on loistava tarinankertoja ja moottoriturpa, jolta eivät kaskut ja huumori lopu. Ehdottomasti paras opas, johon olen koskaan törmännyt. Linkistä voi käydä tsekkaamassa Garyn TripAdvisor arvostelut. Silkkaa timanttia.



Tässä Arthur's Seat pienen kipuamisen jälkeen. Huiputtaminen jäi toiseen kertaan, koska pimeä yllätti ja aikataulu ei antanut myöten. Eikun alas ja bussille.

Lopuksi reissun paras osa eli tie takaisin Glasgow'hun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti