Viime viikonloppuna sain oivan tilaisuuden, kun pääsin ranskalais-brittiläisen seurueen messiin pariksi päiväksi Highlandseille. Vaikka Skotlannissa on kohtuullisen hyvät dösä- ja stogeyhteydet, auto on silti paras tapa paikkojen kiertelyyn. Koska olen 25-vuotta täyttänyt, voisin vuokrata auton ilman hillittömiä lisäkuluja, mutta ajaminen vasemmalla puolella ei hirveästi huokuta. Siispä hyvä homma olikin, että seurueeseen kuului natiivi, joka hoiti kuskin virkaa.
Tässä viikonlopun kiesimme: Kia Carens. Paikkoja 5+2. Vuokraus hoidettiin Glasgow'n lentokentällä, josta napattiin ranskalaisseurue suoraan kyytiin. Seitsemän aikuisen, neljän lentolaukun ja kuuden repun pakkaaminen Kiaan olikin sitten oma hommansa.
Ensimmäisen päivän reitistä voi ehkä saada jotain käsitystä ylläolevasta kartasta. Suorimman tien sijasta paineltiin rannikkoa pitkin kivojen maisemien vuoksi. Reitti kulki jotakuinkin näin: Glasgow-Luss-Oban-Fort William-Loch Ness.
Heilan coo part 3: The Dark Coo Rises
Oban, keskikokoinen kylä länsirannikolla. Junarata Obaniin on äänestetty maailman parhaimpien joukkoon huikeiden maisemien ansiosta. Jos ylämaita haluaa nähdä, mutta ei halua auton rattiin, helpoimmalla pääsee kun ostaa junaliput Obaniin ja takaisin. 20£ tsippe.
Kaukaisuudessa Isle of Mull.
Täällä(kin) tehdään viskiä.
Kuvassa kaksi huomiotavaa asiaa. Ensinnäkin Fish & Chips. Täällä jos jossain sitä kannattaa maistaa, sillä kala tulee viereisestä jonkasta ja on varmasti tuoretta. Toiseksi gaelinkielinen katukyltti. Mitä pohjoisemmaksi menee sitä enemmän puhutaan gaelia. Ulommassa saaristossa se on puhutuin kieli. Huomatkaa, että kyseessä on skotti gaeli. Irlannissakin puhutaan gaelia, joka on kyllä erittäin läheistä sukua skotlantilaiselle versiolle. Koko kieliasia on sinänsä hämmentävä, sillä kielistä (ja historiallisista kansoista) käytetään erilaisia nimityksiä enemmän tai vähemmän ristiin.
Kukkulan päällä McCaig's Tower. Paikallinen pankkiiri päätti viime vuosisadan alussa työllistää paikallisia kividuunareita ja jättää itsestään jonkun pysyvän muiston Obaniin. Siispä massipäällikkö rakennutti itselleen näkötornin. Valitettavasti proggis jäi kesken äijän heitettyä lusikan nurkkaan ja vain uloin kaari valmistui.
Laatukuva auton fönarin läpi. Siinä kuitenkin maisemaa matkalta ja näkyypä siellä linnan rauniotkin.
Loch Nessin mökkimme näytti tältä. Oikein mukava, vaikka netti olikin yhtä nopea kuin meillä kotona Vartsikassa vuonna 2001. Tämä yhteyksien heikkous tai niiden kokonaan puuttuminen leimasi koko reissua. Pohjoisemmassa Skotlannissa ei hirveästi tukiasematolppia näkynyt. Voisin kirjoittaa Skotlannin huonoista 4G-verkoista ja katvealueista pitkät pätkät, mutta ehkä jätetään se sikseen. Sanotaan nyt kuitenkin näin, että Suomi on internet- ja matkapuhelinverkkoasioissa valovuosia tätä saarivaltiota edellä.
Aamuinen näkymä mökin terassilta. Mökkien takana Loch Ness.
Aamulla matka jatkui kohti Isle of Skyeta. Tässä summittainen kartta reitistä ja alhaalla kuvia matkan varrelta.
Todiste, että olin oikeasti paikalla.
Eilean Donan Castle. Kuulemma Skotlannin kuvatuin linna. En epäile. Rakennettu alunperin 1200-luvulla. Sittemmin tuhottu ja restauroitu.
Aless bostaa ja skottilippu liehuu.
Koukattiin tsekkaamassa The Fairy Pools, ketju vesiputouksia, jotka löytyvät sumun keskeltä kuvassa olevan polun varrelta. Tämä oli viikonlopun ainoa hetki kun satoi kunnolla. Litimärkänä oli hyvä istua autossa.
Osalle jengistä totaalinen kastuminen hyydytti hetkeksi hymyn, mutta safkatauko Portreessa jeesasi kummasti.
Portree tai Port Rìgh, Isle of Skyen suurin "kaupunki" 2 500 asukkaalla. yli kolmannes asukkaista puhuu gaelia.
Portreen satama ja kivat värikkäät talot.
Portreesta eteenpäin ajettaessa bongattiin sattumalta näköalapaikka. Hyvä tsägä. Vaikuttavat jyrkänteet.
Kaukana siintää Skotlannin rannikko.
Isle of Skye näyttää pääosin tältä. Puita ei juuri ole, lähinnä aakeaa laidunmaata, lampaita, vuoria ja sinne tänne ripoteltuja valkoisia taloja.
Tästä vauhdissa napatusta kuvasta voidaan havaita tyypillinen Skyen talo. Valkoinen, hormit molemmissa päädyissä ja ovi keskellä. Mututuntumalla 95% saaren taloista näyttää jotakuinkin tältä.
Näkymää saaren luoteiskulmasta.
Sieltäkin löytyi linnan raunio. Duntulm Castle. 30 metrin päässä alhaalla tyrskyää Atlantti.
Koska rakennelma oli epävakaa, sinne ei saanut mennä.
Siellä on Uig.
Tässä ainoa ottamani kuva Loch Nessista. Sen nimi on Loch Ness yöllä. Tosi tarina.
Alla kartta paluumatkasta mökiltä Glasgow'hun.
Takaisin Glasgow'hun ajellessa kipaistiin ottamassa fotot maagisesta junasillasta, joka esiintyy ehkä monelle tutussa elokuvassa Harry Potter ja nönnönnöö (varmaan niissä kaikissa). Siellä se on.
Pysähdyttiin majatalolle ottamaan kaffet. Kohtuulliset maisemat.
Loppukaneetti: hyvä reissu oli. Suosittelen lämpimästi Skotlannin ylämaita kaikille kanssaihmisille. Vasemmalla ajaminenkaan ei välttämättä ole niin paha rasti. Toki tiet on melko mutkaisia ja kapeita, mutta eipä se menoa haitannut. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Seuraavana on vuorossa ainakin analyysiä Glasgow'n sadevesiviemäreistä. Pysykää tutkalla.







































Ei hyvää päivää, nyt tuli ihan järjetön maisemakateus! Siis niin kaunista! Myös Loch Ness yöllä...
VastaaPoistaJuu silta näkyy jokaisessa elokuvassa jos et heti halua vetää maratonia todistamaan.
VastaaPoista